30.5.2008
KUVAA KESÄN ILOISIN KALAKUVA
Valtakunnallinen kalastuspäivä järjestetään 27. päivä elokuuta. Tapahtuman järjestäjät etsivät kesän iloisinta valokuvaa kalastuksesta.
Valokuvauskilpailu on avoin kaikille ja aiheena on ahvenen kalastus. Kuvissa arvostetaan hyvää tunnelmaa, kalastuksen iloa ja tuoreita näkemyksiä ahvenen kalastuksen eri muodoista.
Kilpailussa on kaksi sarjaa: alle 16 -vuotiaat ja 16 vuotta täyttäneet ja vanhemmat. Kilpailuaika on 1.6. - 31.7.2008. Kilpailun tulokset julkistetaan 25.8.2008.
Kilpailuun osallistutaan lähettämällä yksi tai useampi valokuva, johon kuhunkin liitetään kuvaajan yhteystiedot, syntymäaika, kuvan ottohetki ja -paikka. Mikäli kyseessä on erityisen iso ahven, voi saalistiedot (paino, pituus, aika ja paikka) lisätä ilmoitukseen. Pieni tarina kuvatusta tapahtumasta on hyvä olla mukana.
Lähetä kuvasi oheistietoineen heinäkuun loppuun mennessä osoitteeseen: marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi tai SVK / Marcus Wikström, valokuvauskilpailu, Vanha talvitie 2-6, 00580 Helsinki.
Molempien sarjojen kolme parasta kuvaa palkitaan kala-aiheisilla palkinnoilla. Kilpailun tuomarina on ERÄ -lehden päätoimittaja Seppo Suuronen. Kuvia tai niihin liittyviä tarinoita ei palauteta. Niitä voidaan käyttää Valtakunnallisen kalastuspäivän järjestäjien julkaisuissa.
Tänä vuonna kalastuspäivän järjestämisestä vastaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ja sen alueelliset vapaa-ajankalastajapiirit. Aloitteen Valtakunnallisen kalastuspäivän järjestämisestä teki eduskunnan kalakerho, joka yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön, Kalatalouden Keskusliiton, Suomen Ammattikalastajaliiton, kalastusvälinevalmistajien ja – maahantuojien sekä kalastusalan lehtien kanssa on mukana järjestämässä kalastuspäivää. Valtakunnallinen kalastuspäivä järjestetään vuosittain elokuun viimeisenä keskiviikkona.
Lisätietoja:
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Marcus Wikström puh. (09) 228 91315 tai 045 110 2126, s-posti: marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi.
www.vapaa-ajankalastaja.fi
Kalatalouden Keskusliitto, Tapio Gustafsson puh. (09) 6844 5914, s-posti: tapio.gustafsson@ahven.net
Sivun alkuun
28.5.2008 klo 11.00
KALASTUSKÄRPÄSEN SUUNNITTELIJA PALKITTIIN EDUSKUNNASSA
Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen luovutti palkinnon keskiviikkona Kalastuskärpänen - suunnittelukilpailun voittajalle Laura Heinsuolle Vesilahden yläasteen 7. luokalta. Peruskoulujen 3.-9. luokkien oppilaille tarkoitetun kilpailun oli järjestänyt Valtakunnallinen kalastuspäivä ja siihen osallistui 707 ehdotusta 50 koulusta ympäri Suomea.
Kilpailussa koululaisten tehtävänä oli suunnitella pinssi kertomaan kalastuksesta iloisena harrastuksena, jossa viihdytään luonnossa hyvässä seurassa. Varapuhemies Kääriäinen totesi palkintoaluovuttaessaan, että Laura Heinsuon suunnitteleman kalastuskärpäsen ilkikurinen ilme on riemukas. Ongenkoho on myös onnistunut valinta. Onhan onkiminen kalastuksen lajeista ylivoimaisesti suosituin ja siihen on helppo yhdistää kiireetön luonnossa viihtyminen.
”Kalastuskärpäsen tehtävänä on levittää tietoa kalastuksesta ja innostaa uusia ihmisiä, nuoria ja vanhoja harrastuksen pariin. Pinssi kertoo, että sen kantaja kahden miljoonan muun suomalaisen tavoin ottaa talteen uusiutuvaa luonnonvaraa ja ennen kaikkea saa hienoja elämyksiä, jotka auttavat jaksamaan niin koulun penkillä, työelämässä kuin eläkevuosinakin”, sanoi Seppo Kääriäinen.
Voittaneesta ehdotuksesta valmistetaan pinssi, joka valtakunnallisen kalastuspäivän aikana 27.8. jaetaan kaikille kalastuspäivän tapahtumiin osallistuville, arviolta 20 000 lapselle ja nuorelle. Valtakunnallisen kalastuspäivän päätapahtuma on Oulussa ja muita suuria tapahtumia on yli 40 paikkakunnalla ympäri Suomea.
Kolmannen valtakunnallisen kalastuspäivän järjestävät Eduskunnan kalakerho, maa- ja metsätalousministeriö sekä kalastusalan järjestöt, lehdet ja yritykset. Järjestelyistä vastaa tänä vuonna Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.
Aloitteen kalastuspäivän järjestämisestä teki Eduskunnan kalakerhon puheenjohtaja, kansanedustaja Erkki Pulliainen, joka kertoi idean vuosittaisesta valtakunnallisesta kalastuspäivästä syntyneen keskustelussa Kimmo Korpuan kanssa. Maa- ja metsätalousministeriö suhtautui asiaan myönteisesti ja nyt päivä löytyy kalenteristakin.
"Kalastus tarjoaa nuorelle ovelan polun onneen. Siihen jää koukkuun, kun kala on jäänyt koukkuun. Huomaamattaan tulee kiinnostuneeksi vaikkapa linnuista, jotka kärttävät samaa kalaa. Onhan hyvä tuntea kilpailijansa!", totesi Erkki Pulliainen.
Lisätietoja:
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Marcus Wikström puh. (09) 228 91315 tai 045 110 2126, s-posti: marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi
------------------------------------------------------------------------
Jaana Vetikko
tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki
puh. (09) 228 91314, 050 525 7806
s-posti: jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
ww.vapaa-ajankalastaja.fi

luovuttaessaan, että Laura Heinsuon suunnitteleman kalastuskärpäsen ilkikurinen ilme on riemukas. Ongenkoho on myös onnistunut valinta. Onhan onkiminen kalastuksen lajeista ylivoimaisesti suosituin ja siihen on helppo yhdistää kiireetön luonnossa viihtyminen.






