Lohikaloihin kuuluvasta siiasta tavataan meillä useita elinkierroltaan ja ruumiinrakenteeltaan poikkeavia muotoja. Siikamuotojen erottelussa käytetään perustana etummaisten kiduskaarien siivilähampaiden lukumäärää. Siian poikaset syövät aluksi eläinplanktonia eli vedessä uivia äyriäisiin kuuluvia vesikirppuja ja hankajalkaisia. Sittemmin muodot, joiden siivilähampaisto on harva, siirtyvät syömään pohjaeläimiä, mutta tiheäsiiviläiset syövät isoinakin planktonravintoa. Suomessa esiintyy viisi luonnonvaraista siikamuotoa. Näiden lisäksi muutamassa järvessä esiintyy meille aikanaan Neuvostoliitosta tuotua peledsiikaa.
Pohjasiikaa (siivilähammasluku 20) on Suomessa Pohjoiseen Jäämereen laskevissa vesistöissä. Karisiikaa (23-24) on samoissa vesistöissä sekä lisäksi Itämeressä. Erityisen merkittävä se on Perämeressä, jonka rannikoilla sitä tavallisesti sanotaan pikkusiiaksi. Vaellussiika (30) on toinen meressä elävistä siikamuodoistamme, mutta sitä on monissa sisävesissäkin istutusten seurauksena. Merien vaellussiika nousee jokiin kutemaan. Järvisiikaa (40) on Saimaan, Kymijoen ja Kemijoen vesistöissä. Planktonsiika (50) on arvokas kotimainen eläinplanktonia ravinnokseen käyttävä siika. Sitä esiintyy mm. Saimaan vesistöissä. Peledsiika (45-60) on kotoisin Siperiasta. Se eroaa kotimaisista siikalajeistamme mm. korkeamman ruumiinmuotonsa puolesta ja viihtyy jopa rehevissä, vähähappisissa vesissä, jotka eivät varsinaisesti ole tyypillisiä siikavesiä. Peledsiika on myös nopeakasvuinen, mutta koska se ei ainakaan mainittavasti kykene lisääntymään meikäläisissä vesissä, sen kantaa on ylläpidettävä istutuksin. Siika on lohikalojen yleiseen tapaan syyskutuinen. Kutu tapahtuu tavallisimmin lokakuussa.
