Oletko uusi kalastusaluetoimija? Toimiva organisaatio tarvitsee aktiivisia toimijoita. Kalastusalueiden aktiivit ihmiset ikääntyvät ja vähentyvät. Hyvässä organisaatiossa on eri-ikäisiä ja monipuolista näkemystä omaavia ihmisiä. Uusia toimijoita tarvitaan mukaan kalastusaluetoimintaan. Uuden toimijan ei tarvitse aina olla nuori. Eläkkeelle siirtyminen merkitsee muutosta ihmisen ajankäyttötapoihin. Tämä merkitsee monelle mahdollisuuksia lisätä harrastus-, järjestö- tai muuta kansalaistoimintaa. Uuteen asiaan mukaan lähteminen vaatii kuitenkin perehtymistä. Oheinen ”uuden kalastusalue-toimijan opas” on tarkoitettu kalastusalueiden tuoreille voimille aineistoksi josta voi oppia kalastusaluetoiminnan perusasiat. Uuden toimijan on myös hyvä perehtyä menneeseen toimintaan lukemalla pöytäkirjoja ja muita vuosien varrella kertyneitä asiakirjoja sekä keskustelemalla vanhojen toimijoiden kanssa. Useimmilla kalastusalueilla on omat Internet-sivut joihin on koottu perustietoja. Internetiin sijoitettuun aineistoon on syytä tutustua myös kehittämisnäkökulmasta. Uusi toimija huomaa Internet-sivustojen kehittämismahdollisuudet uusin silmin.
|