
Kalabongausviikko 10.–16.5
Kalabongaus | Yleisimmät kalalajit | Tulosseuranta | Ilmoita bongaus
Suomesta on tavattu tähän mennessä tasan 100 kalalajia.
Oudoimpien vieraiden joukossa on mm. sillihai vuodelta 1871.
Vakituiseen maatamme asuttavat n. 70 kalalajia, joista n. 20 lajia on jokaisen melko helppo saada pyydettyä.
Lajien runsaus vaihtelee alueittain.
Etelä-Suomessa on runsaammin lajeja kuin Pohjois-Suomessa.
Merialueella on omat lajinsa sisävesiin verrattuna.
Ahven Suomen kansalliskala. Tavataan lähes koko Suomessa, aivan pohjoisinta Suomea lukuunottamatta. Tämä raitapaita nappaa niin mato-onkeen, pilkkiin kuin uistimeenkin, mutta ui suurin joukoin myös katiskaan. Herrrrkullinen savukala. | 
|
Hauki Rantojemme krokotiili ja tunnetuin petokalamme. Sitä tavataan koko Suomen alueella. Ryhtyy saalistamaan muita kaloja 5 cm pituisena parikuisena pikkukalana. Suurimmat hauet painavat yli 15 kg ja ovat tokaluokkalaisen mittaisia. Hauki on vapakalastajan tutuimpia saaliskaloja. | 
|
Kiiski Limainen ja piikikäs ahvenen sukulainen. Tavallisesti 10-15 cm mittainen. Tarttuu helposti kesällä onkeen ja talvella pilkkiin. Ei käytetä enää ruokakalaksi. 100 vuotta sitten suurta ja arvostettua herkkua, jota vietiin Pietarin markkinoille. | 
|
Kuha Sameitten ja rehevien vesien petokala. Laajentanut elinaluettaan pohjoiseen viime vuosina runsaista istutuksista ja suotuisista lämpimistä kesistä johtuen. 50 cm kuha painaa kilon verran, suurimmat 10 kg. Nappaa mielellään syvällä uitettuun jigiin, mutta jää hyvin kiinni myös verkkoon. Ravintoloiden gourmetruokaa. | 
|
Lahna Vesien rehevöitymisen myötä runsastunut voimakkaasti meren ulkosaaristoa myöten. Suosii reheviä vesiä, mutta viihtyy hyvin myös niukkaravinteisemmissakin. Liikkuu parvissa ja etsii ruokansa pohjalta. Tarttuu helposti onkeen, jonka syötti on viritetty pohjan läheisyyteen. Isoa lahnaa voi olla vaikea nostaa rannalle tavallisilla onkivälineillä. Vanhan kansan savu- ja uunikala. | 
|
Pasuri Muistuttaa suuresti lahnaa. Jää kuitenkin pienikokoisemmaksi. Silmä suurempi suhteessa pään kokoon kuin lahnalla. Hyvin tavallinen onkikala rehevillä kaislikkorannoilla. Onkikala, jota ei juuri käytetä ruokakalana. | 
|
Sorva Punaevä ja punakontti nimet kuvaavat hyvin tätä yleistä särkikalalajiamme. Sorvan evät ovat kirkkaan punaiset ja väri säilyy hyvin myös vanhemmillakin kaloilla. Yksi kauneimpia suomalaisia kaloja. Nappaa perinteiseen mato-onkeen. Sopii hyvin mm. kotiakvaarioon. | 
|
Särki Tavallisin ja tutuin särkikalamme. Runsastunut voimakkaasti vesien rehevöitymisen myötä. Hauen herkkua. Tarttuu hanakasti jokaiseen onkeen. Ruokakalana aliarvostettu vaikka herkullinen. | 
|
Säyne Särkikalojen tehopakkaus. Suurikokoiseksi kasvava särkikala, jota luullaan usein isoksi särjeksi. Erotuksena kylkiviivan suomujen suurempi lukumäärä. Nappaa hanakasti kiinni hauelle tai taimenelle tarjottuun uistimeen ja on kova taistelija vavan päässä. Voidaan valmistaa graavikalaksi siian tapaan. | 
|
Taimen Pilkukas kaunotar, jota tavataan niin merestä kuin Lapin pienimmissä tunturipuroista. Meri-, järvi- ja purotaimen ovat yksi ja sama laji, joka vain elää eri ympäristöissä. Voidaan sekoittaa loheen, josta eroaa mm runsaamman pilkutuksen avulla. Kalastajien arvostama laji, joka on lisääntymisalueiden hävittämisen jäljiltä nykyisin lähes täysin istutusten varassa. Erinomainen ruokakala. | 
|
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kolme hienoa kotimaisia vieheitä sisältävää kalastustarvikesettiä. Lahjoittajina ovat Kuusamon Uistin, Finlandia Uistin ja Rapala.