Kalabongausviikko 13.–19.5.2013Kalabongaus | Yleisimmät kalalajit | Tulosseuranta | Ilmoita bongausKALABONGAUSVIIKKOA vietetään tänä vuonna 13.-19. toukokuuta. Netin kautta tapahtumaan leikkimieliseen kalabongauskisaan voivat osallistua kaikki halukkaat kalastajat ympäri Suomen. Viikon aikana narraamansa kalat voi ilmoittaa kisaan netissä osoitteessa www.ahven.net/bongaafisu sunnuntai-iltaan klo 24 asti. Omaa saalistaan voi verrata viikonlopun Kalamaratonin joukkueiden saaliisiin. Viime vuonna osallistujia oli eri puolilta Suomea ja tänä vuonna suosion uskotaan nousevan. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kolme hienoa kalastustarvikesettiä, joissa on kymmeniä korkealaatuisia kotimaisia vieheitä. Suomesta on tavattu tällä hetkellä tasan 100 kalalajia. Vakituisia lajeja meillä on noin 70, mutta jo 20 lajin pyytäminen vuositasolla edellyttää perehtymistä lajien esiintymiseen ja elintapoihin sekä tietysti kalastusmenetelmiin. Kalabongausviikon järjestää Kalatalouden Keskusliitto yhteistyössä kalatalousalan lehdistön ja kotimaisten kalastusvälineyritysten kanssa. Lisätietoja Kalabongauskisasta: tiedottaja Tapio Gustafsson p. (09) 6844 5914 Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kolme hienoa kotimaisia vieheitä sisältävää kalastustarvikesettiä. Lahjoittajina ovat Kuusamon Uistin, Finlandia Uistin ja Rapala.
 |